torstai 4. toukokuuta 2017

Toukokuun alku ja vähän huhtikuun loppua

Mennään vähän huhtikuun puolelle ennen toukokuuta. Yocun kilpirauhaskoe oli hyvä. Antibioottikuuria jatketaan ja tassujen pesua. Nyt alkaa tassut näyttää vähän paremmalta. Ei ne vielä ole ihan terveet, mutta ei vuoda enään. Ulkoilessa on Yocu käyttänyt tossuja. Ensi viikolla jälkitarkastus. Pieni patti jalassa ei ole miksikään muuttunut eli sitä saapi lääkäri katso uudemman kerran.

Nooa kävi silmätarkissa ja todettiin terveeksi eikä ylimääräisiä ripsiä.

Kävin Kaislan kanssa mätsärissä ja tuomarina sattu olemaan fysioterapeutti ja hän huomasi että Kasla ei kävele puhtaasti vaan oikeeta puolta keventää jalkaa. Soitinpa heti sitten hieroojalle ajan ja sainkin ennen Lahden näyttelypäivää. Lonkankoukistaja oli aivan jumissa. Huomasin jo kotona kun venyttelin takajalkoja niin Kaisla nykäsi oikean takajalan äkki koukkuun. Hieroja sai avattua tiukan kohdan ja Kaisla käveli puhtaasti. Meillä on toinen aika ensi viikolla.

30.4 kävin Wilsonin kanssa ekoissa rallytokokisoissa. Jo rataa tutustuessa tiesin että ei mene hyvin. Kohdassa jossa lähdetään juoksemaan niin Wilson ei pysy seurannassa vaan lähtee juoksemaan. Toki ohjaaja oli vähän jännittynyt ja tyri heti ekalla merkillä ja siitä se vähän lähti jo meneen alakanttiin. Jotain outoa oli kohdassa jossa istu, koira eteen ja oikealta sivulle istu. Kun ohjasin Wilsonin edestä takaa sivulle istumaan niin jätkä alko hyppimään ja haukkumaan. Outoa:(
Toki tätä se tekee nyt pihalla treenatessakin kun on hihnassa mutta ilman menee hyvin. Tää hihna tulee olemaan meidän kompastus kun olen niin paljon treenannu ilman hihnaa. Nyt on hihna aina kun treenaan. Eli me ei saatu tulosta vappuu-aattona. Lisää harjoittelua.

Vappupäivänä suunnattiin sitten Lahteen näyttelyyn. Uroksia oli vain 11 ilmoitettu. Avoimessa luokassa oli kuusi koirakkoa. Wilson sai EH:n ja oli AVK4.
Tuomari Helin Tenson ja arvostelu: Sopivat mittasuhteet. Vahva luusto. Kaunis pää. Hyvät korvat, ylä- ja alalinja. Mutta hyvin ahtaat etu- ja takaliikket. Löysät ranteet. Erinomainen turkki.

Sitten jännättiin Kaislan kohdalla kun junnua oli peräti 14 kehässä.
Mutta mutta yllätys yllätys Kaisla sai ERI:n ja oli viides. (viisi sai ERIn)
Arvostelu: Erittäin kaunis vahvaluustoinen kuitenkin feminiininen narttu. Erittäin kaunis pää ja vahva alaleuka. Erinomainen ylä- ja alalinja. Erinomainen häntä. Erinomainen väri. Kauniit liikkeet.

Ei voinnut muuta kun hymyillä ja olla iloinen tästä. Parempi tulos parempi mieli.


Tiistaina oli pienimuotoiset treenit Navalan kentällä. Ulkotreenit on alkanut. Pakattiin myös autoon tarvittavaa tavaraa 18.5 mätsäriä varten. Lähdettiin jäähkälenkille ja päästin Nooan vapaaksi. Wilson oli jo vapaana. Nooa kun innostu siskonsa kanssa juoksemaan. Hurjaa oli meno ja Manta hyppäs ojan yli ja Nooa peräs mutta ei ihan riittänyt vauhti. Sinne p...ojan se sitten putos, mutta aika vauhdilla tuli ylös. Toki sitten oli väärällä puolella ojaa. Manta hyppäs kevyeesti takasin mutta Nooa etsi paikka jonkun aikaa ennenkuin hyppäs ja selvis melkein kuivin jaloin. Kotona pääsi sitten suihkuun.


Tosi ihania uutisia tuli pohjoisesta 3.5 heti puolenpäivän aikaan. Wilsonin pennut oli syntymässä ja ensimmäinen poika oli tullut mailmaan. Perässä tyttö ja vielä yksi tumma poika. Nämä syntyi LELLUKAN KENNELiin. Kaikki oli mennyt hyvin. Pennut voi hyvin ja emo hoitaa hienosti pentuja.

4.5 aamulla huomasin että Kaisla on aloittanut juoksun. Voipi olla että oli alkanut jo eilen koska nuoli itseensä aika usein. Olin niin pentujen lumossa että en sitten katsonut kun vasta aamulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti